Henkinen jaksaminen > Kuinka selviydyn voimakkaiden tunteiden kanssa?

Kuinka selviydyn voimakkaiden tunteiden kanssa?​

Mitä minulle tapahtuu?

Jokainen reagoi omalla tavallaan tietoon vakavasta sairastumisesta. Kriisireaktiot voivat olla hurjia ja näkyviä, mutta yhtä hyvin vain
oman mielen sisäisiä oloja, tunteita ja ajatuksia. Myös lamaantuminen tai turtumus on yleistä – kaikenlaiset reaktiot ovat
normaaleita ja hyväksyttäviä.

Sairastumisen aiheuttama tunnemyllerrys saattaa tuntua itselle vieraalta ja pelottavaltakin.

Jos kriisi on kova, ahdistusta voi lisätä pelko hulluksi tulemisesta tai mielen tasapainon pysyvästä menetyksestä. Tällaisesta on kuitenkin harvoin kyse.

Miksi reagoin näin?

Syvästi järkyttynyt ihminen ajautuu fysiologiseen hätätilaan, jossa tavoitteena on säilyä hengissä. Sairauden tuoma uhka tulkitaan vaaraksi, johon on syytä reagoida. Evoluution muokkaama ihmiskeho tahtoo toimia välttääkseen käsillä olevan vaaran.

Vaaraan valmistautuminen tuntuu tyypillisesti psyykkisenä ja kehollisena kiihtymyksenä sekä omaan itseen keskittymisenä. Taisteluun tai pakenemiseen valmistautuessa kaikki muu on toissijaista.

Oma käytös saattaa tuntua vieraalta ja epäjohdonmukaiselta, sillä nykymaailmassa kehollinen virittyminen ja jatkuva varuillaan olo ei palvelekaan sopeutumista. Sairaus on uhka, jolle emme useinkaan itse heti mahda mitään.

Koska uhkakokemus ei väisty kovin nopeasti, päälle jäänyt valmiustila saattaa alkaa viedä voimia. Rauhoittuminen ja levollistuminen on vaikeaa. Kohonnut vireystila saattaa aiheuttaa univaikeuksia, keskittymis- ja muistiongelmia sekä ärtyneisyyttä.

Miten pärjätä voimakkaiden reaktioiden kanssa?

Oheen on koottu vinkkejä ahdistuneen ja ylivireän olon helpottamiseen. Toivottavasti niistä on sinulle apua.

Tunteiden kohtaaminen

Yleinen uskomus on, että ikäviä tunteita voi väistellä tai lievittää vain lakkaamalla ajattelemasta niitä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Ajatusten ja tunteiden yhteys

Ikävät tunteet lietsovat ikäviä ajatuksia. Ikävät ajatukset taas vahvistavat kurjaa tunnetta entisestään ja vaikuttavat myös siihen, miten käyttäydyt.

Pelot

Syöpään sairastuminen aiheuttaa usein eri asteisia pelkoja. Vakavan sairauden nostattaman kuolemanpelon lisäksi mieleen voi nousta muita, epärealistisiakin pelkoja.

Rauhoittava hengitys

Hengitys on oleellinen osa kehon ja mielen kiihtymis- ja rauhoittumisjärjestelmää. Hengitystä on usein helpompi säädellä kuin mieleen tulvivia ajatuksia tai jo virinneitä
vahvoja tunteita.

Unettomuus

Unettomuus voi tarkoittaa esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia, vaikeutena pysyä unessa tai liian varhaisia heräämisiä. Tilapäinen unettomuus kuuluu tavanomaiseen elämään…

Lue seuraavaksi

Miten jäsennän mielessäni pyöriviä ajatuksia?

Ajatuksissa puemme meille tapahtuvat asiat sanoiksi, mutta liitämme neutraaleihinkin…