Ajatusten ja tunteiden yhteys

Ikävät tunteet lietsovat ikäviä ajatuksia. Ikävät ajatukset taas vahvistavat kurjaa tunnetta entisestään ja vaikuttavat myös siihen, miten käyttäydyt.

Jos esimerkiksi ajattelet, ettei millään ole sairauden vuoksi enää mitään väliä, saatat lopettaa itsestäsi ja muista huolehtimisen kokonaan. Tämä kuitenkin pahentaa vointiasi entisestään ja vähentää mukavia kokemuksia ja kanssakäymistä muiden kanssa.

Jos taas ajattelet, että sairaus kyllä säikäytti, mutta sinulla on yhä paljon annettavaa, voi olla helpompi edelleen tehdä voitavansa oman ja muiden hyvinvoinnin eteen. Tästä taas seuraa myönteisiä tunteita ja palkitsevia kokemuksia, jotka tukevat mahdollisimman hyvää vointia sairaudesta huolimatta.

Kuvassa esitetään alakuloisuuden noidankehä: alakuloisuus voi olla yhteydessä ajatukseen, että tämä oli nyt tässä. Tunne ja ajatus yhdessä johtavat vetäytymiseen ja muiden välttelyyn. Kun jää pois mielekkäistä tekemisistä, voimistuu ajatus siitä, ettei pysty mihinkään ja samalla voi alkaa tuntea pettymystä ja itseinhoa. Tämä lisää alakuloista mielialaa entisestään.
Kuvassa esitetään kuinka ikävät tunteet voi muuttaa myönteisiksi ajattelutapaa muuttamalla: Jos alakuloisena pyrkii löytämään jonkin myönteisen ajatuksen – vaikkapa ajatuksen siitä, että sairaudesta huolimatta on elossa, tukee se toiminnan tasolla itsestä ja sosiaalisista suhteista huolehtimiseen. Ajatus voi olla, että otan elämästä irti sen, minkä tässä tilanteessa voin, enkä jää yksin. Tämä tukee toivon ylläpitämistä ja kiitollisuutta siitä, mitä yhä on.

Todellisen tapahtuman, oman tulkinnan ja siihen liittyvän tunteen erottaminen toisistaan auttaa jäsentämään tilannetta. Se voi tottumattomalle olla vaikeaa, mutta harjoittelun avulla se helpottuu.

Tunnistatko itsessäsi seuraavan kaltaisia ajatuksia ja niihin mahdollisesti liittyviä tunteita?

Pelko, huoli

”Miten sairauteni etenee? Oliko elämäni tässä?”

Viha, ärtymys

”Vihaan tätä tautia ja hoitoja… Se lääkärikin oli töykeä!”

Suru

”Olen menettänyt kaiken, mitä minulla vielä hetki sitten oli.”

Ahdistus

”Kurkkua kuristaa eivätkä kauheat ajatukset jätä minua rauhaan, minulle käy huonosti…”

Pettymys

”Tällainenkö elämästäni tuli? Odotin tulevaisuudelta niin paljon…”

Katumus

”Miksi en elänyt täysillä, kun se oli mahdollista?”

Katkeruus

”Miksi muut saavat elää terveenä? Miksi tämä tuli minulle, vaikka olen syönyt terveellisesti ja liikkunut aina?”

Epäoikeudenmukai- suuden tunne

”Miksi juuri minä sairastuin?”

Epävarmuus

”Kuinkahan pärjään tämän kanssa…?”

Inho

”On vastenmielistä sairastaa syöpää, näytän varmasti inhottavalta.”

Häpeä

”Sietämätöntä olla näin heikko, säälivät katseet tuntuvat nöyryyttäviltä…”

Helpotus

”Onneksi oireilleni löytyi syy ja epävärmuus päättyi.”

Myötätunto

”Helpolla en elämästä selviä. Ehkä tiskaamisen voi tänään hoitaa joku muu.”