Tunteiden kohtaaminen

Yleinen uskomus on, että ikäviä tunteita voi väistellä tai lievittää vain lakkaamalla ajattelemasta niitä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Tiedetään, että tunteiden aiheuttamia reaktioita voidaan oikeastaan lievittää kohtaamalla ja käsittelemällä kokemiaan tunteita. Pelkästään jonkin tunteen huomaaminen ja hyväksyminen riittää pitkälle, tunteiden muuttamiseen ei tarvitse pyrkiä.

Välillä voi toki olla hyvä hengähtää ahdistavien asioiden ääreltä ja harhauttaa itseään muiden asioiden pariin. Tunteiden pitkäaikainen tukahduttaminen kuitenkin pahentaa sekä henkistä että fyysistä oloa.

Jotkut kokevat liikunnan helpottavan tunteiden sietämistä.

Vinkkejä tunteiden käsittelyyn

Kohtaa huolesi

Pysähdy hetkeksi ja anna itsesi tuntea juuri ne tunteet, jotka pyrkivät esiin. Suhtaudu ikäviinkin tunteisiin sinänsä vaarattomina viesteinä itseltäsi.

Harjoittele tunteiden nimeämistä

Omiin tunteisiin tutustuminen rauhoittaa mielen sisäistä myllerrystä ja opettaa eroa tunteiden ja tosiasioiden välillä.

Hyväksy kaikki tunteet

On normaalia ja täysin vaaratonta tuntea vihaa, katkeruutta, surua, kateutta, itsesääliä, mitä vain. Myös myönteisistä tunteista kannattaa luvalla nauttia niitä kokiessa, elämään mahtuu samaan aikaan kaikenlaista. Sairaanakin saa olla iloinen, huoleton ja toiveikas, jos siltä tuntuu.

Kanna vastuu käyttäytymisestäsi

Vaikka kaikki tunteet ovat sallittuja, kaikki käytös ei ole. Tunteet eivät esimerkiksi oikeuta loukkaamaan ketään tai tuhoamaan mitään. Tunteet kutsuvat toimintaan, joten itsehillintä tai anteeksipyytäminen on ylilyöntien hallinnassa tärkeää. Suuren tunteen vallassa ei pidä tehdä suuria päätöksiä tai käydä vakavia keskusteluja.

Tiedosta tunteiden moninaisuus

Samanaikaisesti voi tuntea useita tunteita ja omat tunteesi voivat vaihdella laidasta laitaan nopeastikin. Tunteet tarttuvat ihmisten välillä, joten oma olosi vaikuttaa toisiin ihmisiin ja päinvastoin. Ei kuitenkaan pidä olettaa, että muut tuntevat kuten sinä. Tunteista kannattaa puhua avoimesti, sillä kaikkea ei voi nähdä päälle päin.